Viime viikolla kilpurinsa julkaisseen F1-tallin auto lähes tyhjänä sponsoritarroista – ”Meiltä on ilmoituksia tulossa”
Kuva: Getty Images
Williams julkisti uuden FW43B-nimeä kantavan kilpurinsa viime viikon perjantaina.
Monet ihastelivat uutta tyylikkään sinistä väritystä, mutta samalla myös jotkut saattoivat ihmetellä, kuinka vähän heidän uudessa autossaan on sponsoritarroja. Esimerkiksi moottorikate ja sivuponttoonit kiilsivät tyhjyyttään.
Williams on kolmena edelliskautena sijoittunut valmistajien MM-sarjan viimeiseksi. Toimitusjohtaja Jost Capiton mukaan ei ole kuitenkaan syytä huoleen, sillä legendaariselta brittitallilta on odotettavissa ”lukuisia ilmoituksia.”
– Olemme saaneet hyviä kumppaneita mukaan ja meiltä on kohta runsaasti ilmoituksia tulossa, kertoi Capito.
Williamsin F1-talli siirtyi viime kauden aikana Dorilton Capitalin omaisuuteen, kun Williamsin perhe äänesti tallin myymisestä. Uuden omistuksen alaisuudessa heillä onkin nyt kova työ ylläpitää legendaarista brändiä, mutta samalla luoda omaa strategiaa tiimin johtamiseksi, ja ennen kaikkea saavuttaakseen menestystä.
– Olemme realistisia, sillä menestykseen ei ole oikotietä. Etenemme askel kerrallaan palauttaaksemme tämän upean tiimin takaisin sarjan kärkeen, jatkoi Capito.
Monet tallit valmistautuvat kovaa vauhtia tulevaan kauteen, samalla jo siirtäen resurssejaan kohti kauden 2022 täysin uusia autoja ja sääntömuutoksia. Williams ei ole tässä tapauksessa poikkeus.
– Kilpailemme niin kovaa kuin pystymme tulevalla kaudella, vaikka meidän katseet ovatkin jo todella pitkällä kaudessa 2022, sanoi Capito.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”