Sergio Perez vaatii entisen Renault-pomon kuittaavan tatuointi-vedonlyöntinsä: ”Meidän on etsittävä hänet”
Entinen Renault-pomo, Cyril Abiteboul, lähti ranskalaistallin ohjaimista kauden 2020 päätteeksi, mutta miehellä on edelleen viime kaudella tehty lupaus lunastamatta, muistutti Sergio Perez keskiviikkona F1:n Beyond the Grid-podcastissa.
Abiteboul teki viime kaudella australialaisen tähtikuljettajansa, Daniel Ricciardon, kanssa vedon, jossa mies lupasi hankkia Ricciardon suunnitteleman tatuoinnin, mikäli tämä saavuttaisi kaudella 2020 palkintokorokesijoituksen. Ricciardo sijoittui kolmanneksi sekä Nürburgringissä että Imolassa.
– Hankkiko Cyril ikinä sitä tatuointia?, Perez kysyy Tom Clarksonilta podcastissa.
– Meidän on etsittävä hänet, koska hän on lähtenyt kuvioista. F1-yhteisön pitäisi tehdä asialle jotain ja yrittää saada Cyril takaisin.
[readmore from=abiteboul-cyril]
Haastattelussa Pereziltä kysytään myös haluaisiko hän haastaa Red Bull-päällikkö Christian Hornerin jonkinlaiseen vedonlyöntiin.
– En, mutta luulen, että jossain kohtaa teemme jotain erilaista, meksikolainen toteaa.
Myös Ricciardo itse otti asiaan kantaa aikaisemmin tänä vuonna. Vaikka Abiteboul onkin varikolta poistunut, ja Ricciardo vaihtanut Renault’n McLareniin, mies ei aio vielä unohtaa vedonlyöntiään.
– Tulette ehdottomasti kuulemaan, kun olemme sujut Cyrilin kanssa. Se ei valitettavasti ole vielä tapahtunut, mutta se tulee tapahtumaan. Se tulee tapahtumaan, mies lupaa.
LUE MYÖS:
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- Oscar Piastri täräytti paalulle Qatarissa – mestaruuskandidaatit herkullisesti peräkkäin
- Oscar Piastri Qatarin sprintin ykkönen – Lando Norrisin MM-johto kaventui
- Sébastien Ogier on jälleen mestari – Kalle Rovanperällä tunteikas päätös ralliuralle
- Saudi-Arabian lotossa jälleen hurjia käänteitä – Sébastien Ogier kiinni mestaruudessa
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Saudi-Arabiassa käsittämätöntä draamaa – lähes kaikki kuskit isoissa ongelmissa
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Max Verstappenille epäonnistuminen Qatarissa – Lewis Hamiltonin käsittämätön suvanne jatkuu: ”Kuka tahansa muu saisi potkut”
- Venyykö mestaruustaisto viimeiseen osakilpailuun? Tässä Qatarin GP:n lähetysajat
- F1-mestaruustaisto saa jännittävän päätöksen viimeisessä kilpailussa – McLarenin käsittämätön ratkaisu pilasi voiton
- McLarenit kärjessä Qatarissa – Max Verstappenilla murheita
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Kalle Rovanperän mestaruushaaveille valtava kolaus – laukoi synkän kommentin