Ferrari nousemassa takaisin voittotaisteluihin? Mattia Binotto paljastaa huojentavia uutisia Ferrarin uudesta moottorista – ”Emme ole enää altavastaajia suoranopeudessa”
Kuva: Getty Images
Ferrari on korjannut viime kauden surkean moottorisuorituksensa, kertoo tallipäällikkö Mattia Binotto.
Salaisen sopiuksen FIA:n kanssa tehnyt italialaistalli menetti yllättäen kymmenyksiä suoranopeudestaan viime kaudelle. Talli oli joutunut muuttamaan voimanlähdettään rajusti, mikä teki Ferrarin moottorista koko varikon heikoimman.
Täksi kaudeksi tilanne vaikuttaa kuitenkin olevan selvitetty. Talli keskittyi vuoden aikana muovaamaan voimanlähteestään taas yhden sarjan parhaista.
– Nyt tiedämme, miten moottori toimii radalla. Olemme vertailleet dataa viime kaudelta ja arvioineet eroamme muihin, Binotto kertoo Motorsport.comille.
– Viime vuonna olimme heikkoja suorilla. Emme päässeet Q3-osioon ja vauhtimme oli kaukana paalupaikasta. Nyt datan mukaan vauhtimme on ihan hyvää. Me emme näytä olevan alakynnessä.
– Tietysti tiedämmen, että kyse ei ole vain hevosvoimista. Nopeuteen liittyy veto, mikä oli meillä ongelmana viime vuonna. Mutta molemmat tekijät ovat olleet tänään esillä ja me olemme nopeampia.
Ferrari jäi valmistajien mestaruustaistossa kuudenneksi kaudella 2020.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- IL: Jari Matti Latvala katkoo isoilta huhuilta siivet: ”En ole lähdössä”
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”