Ross Brawn kaipailee uudenlaista kisajärjestelmää: ”Se olisi kaikkien hyväksi!”
Formula 1:n moottoriurheilunjohtaja, sekä entinen tallipäällikkö, Ross Brawn ilmoitti torstaina GPBlog.com-sivustolle kaipaavansa formulasirkukseen lisää arvaamattomuutta.
– Haluaisin meidän käyttävän joinain viikonloppuina erilaista kisajärjestelmää, jonka pohjalta voisimme päättää minkälaisia ratkaisuja meidän kannattaa jatkossa tehdä, jotta koko kausi ei kuitenkaan jäisi uuden järjestelmän varaan.
66-vuotias englantilainen hehkuttaa esimerkiksi viime kauden Turkin värikästä osakilpailua.
– Se on erinomainen esimerkki. Saimme jonkin verran negatiivista palautetta renkaiden pitotasoista ja olosuhteista, mutta siitä huolimatta, se oli yksi kauden mahtavimpia kisoja. Kaikki saivat siitä jotain irti ja oli todella mielenkiintoista nähdä kokeneempien kuskien astuvan valokeilaan.
Ennen kaikkea Brawn uskoo värikkäämmän kisajärjestelemän houkuttelevan lajin pariin uusia faneja.
– Tämä olisi järkevä tapa edetä, miellyttää fanejamme ja ehkä ansaita vähän uusia faneja. Emme kuitenkaan halua vieraannutta nykyisiä fanejamme. Olemme erittäin uskollisia faneillemme. Mutta jos voisimme löytää keinoja houkuttaa uusia faneja, se olisi kaikkien hyväksi, hän toteaa.
Mies ei mene yksityiskohtaisesti mainitsemiinsa uusiin kisajärjestelmiin. Järjestelmien uudistamisesta kisojen värittämiseksi on ollut puhetta vuosia, esimerkiksi F2-tyylisestä käänteisestä lähtöjärjestyksestä aina Bernie Ecclestonen ideaan suihkuttaa kuivan kelin kisoissa vettä radalle.
– Mestaruuden tulee aina ratketa meriiteillä. Yksi asia, mitä kukaan ei halua, on mestaruustaistelu, joka ratkeaa sen takia, että olet tehnyt jotain, joka saa aikaan kummallisia tuloksia.
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut
- Qatarin GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Las Vegasin GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- SK: Kalle Rovanperän sopimuksen yksityiskohdat julki – kilpailee kahdessa lajissa
- Esteban Ocon sai lähtöpassit F1-tallista – nuori lupaus ottaa paikan
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- SK: Kalle Rovanperän sopimuksen yksityiskohdat julki – kilpailee kahdessa lajissa
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Esteban Ocon sai lähtöpassit F1-tallista – nuori lupaus ottaa paikan
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut