Lewis Hamiltonilla on todettu koronavirus. Hän ei kilpaile tulevan viikonlopun Bahrainin GP:ssä.

Hamilton testattiin viime viikolla kolme kertaa ja jokainen testi oli negatiivinen. Maanantaiaamuna seitsenkertainen F1-mestari tunsi kuitenkin lieviä oireita. Samoihin aikoihin hänelle kerrottiin altistumisesta.

Hamilton teki jälleen uuden testin, ja nyt se palasi positiivisena. Varmistustesti oli niin ikään positiivinen, joten Hamilton on nyt karanteenissa.

Mercedeksen mukaan Hamilton voi lievistä oireista huolimatta hyvin.

Hamilton on kolmas F1-kuljettaja, jolla on todettu koronavirus. Aiemmin koronan sairastivat Sergio Pérez ja Lance Stroll.

Tässä vaiheessa ei tiedetä, toipuuko Hamilton ajoissa kauden päättävään Abu Dhabin kilpailuun. Hamilton on sinänsä jo varmistanut maailmanmestaruuden tämän kauden osalta.