Red Bullin kohuttu päällikkö väittää tietävänsä Kimi Räikkösen jatkosuunnitelmat – ”Tiedämme, ketkä kuskit ovat vapailla markkinoilla ”
Kuva: Getty Images
F1-kauden kuljettajamarkkinat käyvät kuumana para-aikaa. Huhuja lentelee suuntaa jos toiseen, mutta fakta on se, että moottoriurheilun kuningassarjaan mahtuu vain 20 kuljettajaa.
Tarkassa syynissä on ollut Kimi Räikkösen jatko Alfa Romeolla. Usean lähteen mukaan suomalainen olisi jo tehnyt jatkosopimuksen sveitsiläistallin kanssa ensi kaudeksi, mutta Räikkönen kiisti kyseiset väitteet Eifelin kisaviikonlopun aikana.
Nyt samanlaista tietoa kantautuu jo muista talleista. Red Bullin kuljettajien suoritusvastaava Helmut Marko väittää, että suomalainen jatkaisi Alfalla myös ensi kaudella. Itävaltalaiskonkari paljastaa myös ”jäämiehen” tallikaverin henkilöllisyyden.
– Tiedämme, ketkä kuskit ovat vapailla markkinoilla ja ketkä keskustelevat muiden tallien kanssa, Marko paljastaa Kicker-sivuston mukaan.
– Tämän tiedon perusteella Mick Schumacher ajaa Kimi Räikkösen tallikaverina Alfa Romeolla ensi kaudella, minusta se on loistava yhdistelmä.
Nuoren Schumacherin piti hypätä Alfa Romeon kilpurin puikkoihin jo viime perjantain ensimmäisissä harjoituksissa, mutta joutuu vielä odottamaan. Huonot sääolosuhteet estivät session järjestämistä, joten saksalaisen F1-debyytti antaa vielä odottaa itseään.
Schumacher on tällä hetkellä Formuloiden juniorisarja Formula kakkosten piikkipaikalla. Räikkönen puolestaan on F1-sarjan pistetaulukossa vasta sijalla 17.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys