Mikä rooli Ferrarilla oli Kimi Räikkösen ja Antonio Giovinazzin F1-jatkosopimuksiin? Alfa-pomo kommentoi
Kuva: Getty Images
Alfa Romeon tallipäällikön Frederic Vasseurin mukaan Kimi Räikköselle ja Antonio Giovinazzille tehtiin jatkosopimukset tallin omista syistä Ferrarin suunnitelmista välittämättä.
Sauberin moottorikumppanilla Ferrarilla on tunnetusti ollut sananvaltaa liittolaistensa kuskikokoonpanoihin. Giovinazzin oli odotettu menettävän ensi vuonna pestinsä jollekin toiselle Ferrarin kuskiakatemian kasvatille, kuten esimerkiksi Mick Schumacherille tai Callum Ilottille.
Monien yllätykseksi Alfa Romeo päätti kuitenkin pitää kiinni Giovinazzista. Vasseur valotti perusteitaan ratkaisulleen perjantaina.
– Antonio on kehittynyt koko vuoden mittaan. Antoniolla on ollut tärkeä rooli tallissamme radalta insinöörikokouksiin. Emme pitäneet Giovinazzia Ferrarilta tulleiden paineiden vuoksi. Hän on ansainnut uuden sopimuksensa vahvasti, tallipamppu vakuutteli.
Räikkösen jatkosta tallissa ei tarvinnut ”Jäämiehen” entisen työnantajan Ferrarin kanssa neuvotella.
– Kimi on kuski, joka ei kaipaa eisttelyjä. Hänen lahjakkuutensa on ollut selvää kaikille vuodesta 2001 lähtien, Vasseur ylisti 41-vuotiasta suomalaiskonkaria.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys