Max Verstappen on ilmoittanut Red Bullille, kenet hän haluaa tallikaverikseen kaudelle 2021, kertoo De Telegraaf. Hollantilaisen nykyinen aisapari Alexander Albon on alisuorittanut pahasti, mikä on saanut energiajuomatallin katsomaan muita vaihtoehtoja.

Hollantilaismedian mukaan Verstappen haluaa vierelleen tälle kaudelle paikkansa menettäneen Nico Hülkenbergin. Syyksi tähän on ilmoitettu kaksikon toimiva kemia. Saksalaisen kotikaupunki Emmerich sijaitsee aivan Hollannin rajan tuntumassa. Hülkenberg puhuu myös sujuvasti hollantia.

Red Bullin kuljettajien suoritusvastaava Helmut Marko myönsi, että Verstappen on kertonut mielipiteensä asiaan liittyen.

– Tiedämme hänen kantansa, itävaltalainen tokaisee.

Red Bullin toisen kuljettajan pesti on ollut tuulinen Daniel Ricciardon vaihdettua maisemaa kauden 2018 päätteeksi. Tällä kaudella Alpha Taurilla loistanut Pierre Gasly kesti vain 12 kilpailua ”ykköstallissa”.

Albon suoriutui viime kauden jälkimmäisestä puoliskosta mukiinmenevästi, mutta on ollut selvästi tallikaveriaan heikompi tällä kaudella. Ero kaksikon välillä on lähes 100 pistettä. Samaan aikaan Gasly on vain pisteen Albonia perässä.