Kimi Räikkönen ihmetteli F1-vastustensa toimintaa Portugalissa – ”Mitä he oikein tekevät?”

© Kuva: Getty Images

Alfa Romeon suomalaiskuski Kimi Räikkönen kertoi olleensa ihmeissään kilpakumppaniensa liikkeistä Portugalin GP:n kaoottisessa lähdössä.

Sunnuntaisesta Algarven osakilpailun startista tuli juuri niin päätön sekamelska kuin moni oli jo osannut pelätäkin. Puolet letkasta lukitsi jarrunsa ensimmäisessä mutkassa ja osa ajautui suoraan ulos radalta.

Räikköselle lähdön kaaos tarjosi poikkeuksellisen mahdollisuuden kivuta perältä aivan kärjen tuntumaan. ”Jäämies” pääsi nousemaan 17. sijalta jopa kuudenneksi asti muiden keräillessä vielä itseään härdellin jäljiltä.

F1-sarjan kokenein aktiivikuski Räikkönen myönsi yllättyneensä äkillisestä tilaisuudesta itsekin.

– En ajatellut lähdön olleen itsessään kovin hyvä. Menetin heti yhden sijan. Sen jälkeen ajattelin rehellisesti yhdessä kohtaa, että mitä nämä muut oikein tekevät?.

Lopulta suomalaiskuski tipahti kuitenkin varikkopysähdysten myötä kymmenenneksi ja jumittui taistelemaan pistesijoista entisen Ferrarin tallitoverinsa Sebastian Vettelin kanssa.

Kisan edetessä Vettel puski Räikkösestä väkisin ohi. Alfa-pilotti jäi jälleen kerran ilman pisteitä.

– Meille ei jäänyt mitään käteen. Se on sääli. Kaipaamme enemmän vauhtia. Sitten kaikesta tulisi hieman helpompaa.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.