Formula 1 -kuljettaja nappasivat tukun rangaistuspisteitä hieman yllättäen Portugalin GP:stä.

Lance Stroll, Daniil Kjat ja Romain Grosjean ottivat kaikki tililleen kaksi rangaistuspistettä. Pisteet tulivat ratarajojen ylityksistä.

Portugalissa Portimaon radalla hylättiin perjantain harjoituksissa 125 kierrosaikaa rataylistysten seurauksena. FIA höllensi sääntöä sen jälkeen, mutta tästä huolimatta Stroll, Kvjat ja Grosjean saivat aikasakot kilpailussa toistuvista rikkeistä.

Vaikka ratarajojen ylitys on hyvin pieni rike, viiden sekunnin aikasakon myötä kuljettajat saavat myös kaksi rangaistuspistettä tililleen. Kun pisteitä on kasassa kaksitoista edelliseltä kahdeltatoista kuukaudelta, kuljettaja saa kilpailukiellon seuraavaan kilpailuun.

Kuljettajat tekivät valitukset rangaistuspisteiden saamisesta. Heidän perusteluiden mukaan rangaistuspisteet ovat liian iso rangaistus, kun he eivät aiheuta toiminnallaan lainkaan vaaraa. FIA:n mukaan linja kuitenkin pysyy.

– Vuoden alussa FIA ja tallipomot käyvät rangaistukset sekä niihin liittyvät sanktiot läpi. Käymme sen jälleen ensi vuonna läpi, mutta emme voi vain mennä muuttamaan sitä kesken kauden, FIA:n kilpailujohtaja Michael Masi perusteli Racefansille.