Alfa-pomo kiistää Kimi Räikkösestä levinneet huhut – ”Toimittajat voivat kirjoittaa, mitä haluavat”
Kuva: Getty Images
Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseur kieltää tehneensä vielä uutta sopimusta Kimi Räikkösen kanssa.
Mediassa on kiertänyt lähiaikoina paljon huhuja suomalaiskonkarin jatkosta autourheilun kuninkuusluokassa. Sisäpiiritiedoista uutisoi etenkin sveitsiläinen lehdistö.
Nyt Vasseur kuitenkin kiistää ”Jäämiehen” jatkon Alfa Romeolla olevan vielä lyöty lukkoon.
– Olenko kuullut huhuista, joiden mukaan Kimilla on jo sopimus? Toki. Kaksi viikkoa sitten he kuitenkin kirjoittivat Hülkenbergistä. Kolme viikkoa sitten kyse oli Perezistä ja viime viikolla Vettelistä. Toimittajat voivat kirjoittaa, mitä haluavat. Se ei kuitenkaan vaikuta minun päätökseni millään tavalla, tallijehu vakuutti venäläiselle Championat-julkaisulle.
Räikkösen sopimusneuvottelut jatkuvat lähiviikkoina. Mitään tarkkoja aikaraameja keskusteluille ei ole asetettu.
– Ei aikarajoja. Keskustelemme Kimin kanssa muutaman seuraavan viikon mittaan nähdäksemme, mikä olisi seuraava yhteinen askeleemme, Vasseur avasi.
– Toisen kuskin paikan osalta käymme keskusteluja Ferrarin kanssa ja teemme päätöksen seuraavina kuukausina. Hyviä kuskeja on tarjolla paljon, mutta ensin on keskusteltava jo tallissa olevien kavereiden kanssa, Alfa-johtaja taustoitti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys