Venäjän GP:n voittanut Valtteri Bottas oli oletetun tyytyväinen kilpailun jälkeisessä haastattelussa. Suomalainen ajoi suvereenin kilpailun ja hyötyi Lewis Hamiltonin 10 sekunnin aikasakosta voittoon asti.

Bottaksen kilpailu ei kuitenkaan alkanut leppoisasti. Suomalainen ehti jo nousta kilpailun kärkeen, mutta hän ajautui pitkäksi toisessa mutkassa jarruttaessaan liian myöhään. Syyksi paljastui jättimäinen mehiläinen.

– Lähtö oli hyvä, mutta en saanut autoa pysäytettyä ajoissa. Visiirissäni oli jättimäinen mehiläinen, mikä esti näkyvyyteni jarrutuskyltistä, Bottas kertoi Johnny Herbertille kilpailun jälkeen.

– Mutta tiesin että kilpailu on pitkä. Vauhti tuntui loistavalta ensimmäisellä stintillä ja onnistuin kontrolloimaan kilpailun tahtia.

Bottas ei ole myöskään haudannut mahdollisuuksiaan haastaa Hamiltonia mestaruudesta.

– Kausi on pitkä, itseluottamukseni kasvoi voiton myötä ehdottomasti. Koitan pitää tämän vireen yllä jatkossakin

Toiseksi ajanut Max Verstappen oli tyytyväinen tulokseensa, vaikka parannettavaakin oli.

– Lähdössä minulta puuttui pito sisäpuolelta, minkä takia menetin paikkani Valtterille. Meillä ei ollut vauhtia haastaa Mercedeksiä ensimmäisellä setillä, mutta kova rengas tuntui paremmalta.

– Olen tyytyväinen, että ajoimme toiseksi, kahden keskeytyksen jälkeen tämä tuntuu hyvältä.

Selvästi pettynyt Hamilton ei paljoa haastattelussa puhunut. Britti kiitti paikalla olevia faneja, mutta muuten hallitsevan maailmanmestarin suu pysyi supussa.

– Kilpailusta on turha puhua, päivä oli huono ja se on nyt mennyt, siinä se.