Red Bull -nuorukainen ei osannut selittää heikkoa aika-ajoaan – ”Minulla ei ollut enempää annettavaa”

© Kuva: Getty Images

Red Bullin toisen vuoden kuljettaja Alexander Albon oli hämmentynyt heikosta aika-ajostaan. Thaikuljettajan ero tallikaveri Max Verstappeniin oli yli sekunnin kolmannen session päätyttyä.

Albonin tavoite oli jatkaa siitä mihin hän Mugellossa jäi. Nuorukainen nappasi ensimmäisen palkintosijoituksen urallaan Italian toisessa kilpailussa. Toisin kuitenkin kävi: Albon lähtee sunnuntain osakilpailuun kymmenennestä lähtöruudusta.

Albon ei osannut selittää hidasta vauhtiaan. Thaikuljettajan mukaan hänen suorituksensa ei viimeisessä osiossa heikentynyt, vaan muiden kuljettajien tasonnostosta.

– Vauhti ei tuntunut karsealta missään vaiheessa, minusta muut vain loikkasivat vauhdissa, Albon kommentoi Autosportille.

– Totta puhuen minulla ei ollut enempää annettavaa, tulos jätti minut mietteliääksi, sillä kierrokset tuntuivat hyviltä. Tietysti aina voisi puristaa kymmenyksen lisää sieltä täältä, mutta ero on sitä suurempi.

– Tämä on todella kummallista, mutta töitä on jatkettava.

Albonilta kysyttiin käyttikö Red Bull -kaksikko samoja säätöjä autossaan. Thaikuljettajan mukaan Hollantilaisella oli vähemmän siipeä käytössä.

– Maxilla oli vähemmän downforcea. Sen näkee tietysti suorilla, mutta hän sai myös vetoapua Valtteri Bottakselta.

– On todella vaikea tehdä muutoksia kolmansien harjoitusten jälkeen. Silloin yleensä lyödään säädöt lukkoon ja niiden vaihtamiseen menisi hetki totutella. Joten käytimme enemmän siipeä, mutta muuta eroa ei ollut.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.