Esteban Ocon uskoo Renault’n kehittyneen suorituskyvyn mahdollistavan haaston MM-sarjataulukon kolmannesta sijasta.

Jo pari vuotta keskikastissa jumittaneella Renault’lla on ollut jo pitkään kunnianhimoinen visio kohtalostaan autourheilun kuninkuusluokassa. Ranskalaismerkki haluaa mukaan mestaruustaistoon, ja nyt se näyttää olevan vauhdin puolesta askeleen lähempänä.

Belgian GP:ssä Daniel Ricciardo ylsi jopa neljänneksi ja Ocon viidenneksi. Ricciardon aika-ajotulos oli Renault’n paras miesmuistiin. Aussikuski ajoi sunnuntaina myös kisan nopeimman kierroksen.

Ocon uskoo tallinsa voivan härnätä jo sarjan kärkikolmikkoa, vaikka onkin MM-pisteissä vasta kuudentena.

– Pystymme siihen. Kisoja on vielä kymmenen jäljellä, joten olemme vasta melkeinpä kauden alussa. Matka on vielä tietenkin pitkä, mutta on mukava nähdä meidän lähestyvän tuota taistelua erittäin sujuvasti, kuskilupaus intoili Motorsportin haastattelussa.

– Meidän on kasattava säännöllisesti pisteitä. Kun tilaisuuksia on tarjolla, on tärkeää ottaa ne pisteet ja niin teimmekin viime viikonloppuna, Ocon korosti.