Legendaarinen Imolan kilparata palaa F1-kisakalenteriin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006. Pohjois-Italiassa ajettava kilpailu lisättiin lokakuun loppuun koronaviruspandemian murjoessa alkuperäistä kisakalenteria. Kisaviikonlopussa on kuitenkin erikoinen piirre.

Emilia Romagnan GP:ssä ajetaan vain kahtena päivänä. Perjantain vapaat harjoitukset ollaan poistettu kokonaan, ja autot pääsevät radalle vasta lauantaina. Aamupäivällä suoritetaan 90 minuutin harjoitus ja iltapäivällä ajetaan jo aika-ajot.

Tämä päätös antaa kuskeille huomattavasti vähemmän aikaa totutella rataan ja muokata auton säätöjä itselleen sopivaksi. Toki simulaattorit mahdollistavat, että yksikään kuski ei kylmiltään Imolan asfaltille hyppää.

Lyhyempää kisaviikonloppua on toivottu fanien toimesta jo useamman vuoden. Vertailukohtana on käytetty F2-sarjaa, ja kuinka arvaamattomia kilpailut ovat vain yhdellä harjoitussessiolla. Viikonlopun onnistuminen saattaa muokata sarjan tulevaisuutta suuressakin määrin.