FIA aikoo kieltää Mercedeksen salaisen aseen ensi kaudeksi

FIA aikoo kieltää F1-moottoreista ”aika-ajo asetuksen”, kertoo RaceFans-sivusto. Asetuksen kehitti alunperin Mercedes, mutta muut tallit ovat ottaneet sen myös käyttöönsä.
Kyseinen asetus antaa kuljettajalle lisää tehoa auton voiman lähteestä. Tätä käytetään yleensä vain aika-ajossa, sillä asetus kuluttaa bensaa siihen malliin, että kisassa sen käyttö on lähes mahdotonta.
Sarja haluaa tehdä voimanlähteiden kehityksestä paljon suoraviivaisempaa. Tallit etsivät tehokasta, mutta nopeaa ratkaisua tehon lisäämiseksi. FIA tähtää näitä muutoksia vuodelle 2021
Mercedes on ollut suunnannäyttäjä tämän asetuksen suhteen jo vuosia. Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerin mukaan, tallin kisavauhti oli noin neljä kymmenystä Mercedestä perässä. Aika-ajossa talli hävisi hopeanuolille kuitenkin yli sekunnilla.
Lähteiden mukaan FIA on ilmoittanut asetuksen poistamisesta kirjeessä, jonka se on lähettänyt talleille keskiviikkona. Tarkoitus on estää ylimääräisten asetusten käyttö aika-ajoissa, mitä ei voisi käyttää kilpailussa.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Esapekka Lappi aloitti vahvimmin Sardiniassa – Kalle Rovanperällä edessä iso haaste
- Mick Schumacherista lohduton arvio – ”Tilanne ei ole suotuisa”
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Huono varikkopysähdys hankaloitti Valtteri Bottaksen pistejahtia – ”Pysyttiin kuitenkin kaiteiden välissä”
- Max Verstappenin dominanssi jatkuu myös Monacossa – palkintokorokkeelle nousee jättiyllättäjä!
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Monacon lähdössä kolisi – tuomaristolle heti rutkasti töitä
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Hondan hankaaminen tulossa Red Bullille kalliiksi – ”Emme olisi todellakaan tehneet sitä”
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Charles Leclercin vaarallinen temppu jäi lähetyksen ulkopuolelle – katastrofi senttien päässä
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Mika Häkkinen näytti kameroille, millainen auto tallista löytyy – ”Kun tällä laittaa hanaa, 1000 hevosvoimaa lähtee hyrräämään”
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Heikki Kovalaiselta kritiikkiä Valtteri Bottaksen suuntaan Viaplayn lähetyksessä – ”Hänen pitäisi antaa enemmän aikaa kilpa-ajamiselle”
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Fernando Alonso letkautti oman mielipiteensä Lewis Hamiltonin tilanteesta – ”Hän itse aina sanoo…”