Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff varoitti Red Bullia ärhäkästä taistelusta F1-radoilla tällä kaudella Itävallan GP:n nokittelun jälkeen.

Saksalaistallin kovimpiin MM-haastajiin kuuluva Red Bull yritti härnätä mestaritallia F1-kauden avausviikonloppuna kaikin keinoin.

Ensin energiajuomayhtiö teki FIA:lle protestin Mercedeksen DAS-ohjausjärjestelmästä.

Sittemmin Red Bull valitti tuomariston päätöksestä olla rankaisematta Lewis Hamiltonia aika-ajoissa tapahtuneesta keltaisten lippujen sääntöjen rikkomisesta.

Protesti meni läpi ja kuusinkertainen maailmanmestari tipahti toisesta lähtöruudusta viidennelle sijalle saakka.

Sunnuntain kisassa Hamilton törmäsi Red Bullin thaimaalaiskuski Alex Albonin autoon ja sai viiden sekunnin aikarangaistuksen. Kolari pilasi Albonin saumat palkintosijaan.

Tunteet kiehuivat varsin kuumina koko viikonlopun. Wolffin mukaan radalla ei säästellä jatkossakaan yhtään hyökkäystä.

– Mielestäni perjantainen protesti oli vielä ihan reilu, mutta ei sunnuntaina. Nyt hanskat tippuvat, itävaltalainen varoitti.