Ferrarin kauden päätteeksi jättävä Sebastian Vettel katuu urallaan vain yhtä asiaa. Saksalaisen F1-uraan on mahtunut paljon hyviä sekä huonoja hetkiä. Nelinkertainen maailmanmestari paljasti tuoreessa haastattelussa katuvansa sitä, miten hänen aikansa Red Bullilla tuli päätökseen.

– Jos kadun jotain, niin sitä miten asiat päättyivät Red Bullilla. Emme lopettaneet huipulla, mutta niin joskus käy, saksalainen kertoi Sky sportsin asiantutijalle Martin Brundelle.

– Oudointa oli se, mitä radan ulkopuolella tapahtui. Minun piti varoa mitä sanon, se oli hieman kiusallista. Kadun sitä, koska meillä oli tallin kanssa hauskaa ja menestyimme.

Vettel voitti kaikki neljä mestaruuttaan 2010-luvun alussa Red Bullin riveissä. Saksalainen lähti kuitenkin seuraamaan unelmaansa Ferrarille. Vettel halusi olla ensimmäinen saksalainen mestari Ferrarilla sitten hänen idolinsa Michael Schumacherin.

– Kiinnostuin, kun punatukkainen nainen osoitti minulle kiinnostusta, Vettel vertaa siirtoaan Ferrarille.

Saksalainen ei kuitenkaan kadu aikaansa italialaistallissa.

– Halusin voittaa mestaruuden, se on selvää. Emme kuitenkaan pystyneet siihen. Vuodet ovat silti olleet upeita. Niiden varrelle on mahtunut paljon huippuhetkiä. En kadu aikaani täällä, Vettel päättää.