Nuori lupaus edelleen Mercedeksen suunnitelmissa – mikä on Valtteri Bottaksen kohtalo?
Kuva: Getty Images
Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff vakuuttaa, että George Russell kuuluu edelleen tallin suunnitelmiin. Russellin kausi on alkanut vahvasti. Britti on raahannut Williamsin toiseen aika-ajo-sessioon jo kahdesti tällä kaudella. Tähän temppuun brittitalli ei ole yltänyt sitten vuoden 2018.
Vaikka Russell ei kirjannut pistettäkään tililleen viime kaudella, oli britin tulokaskausi silti vaikuttava. Viime vuoden tallikaveri Robert Kubica jäi tulokaskuljettajan taakse jokaisessa aika-ajossa.
Osa oli istuttamassa Russellia toiseen Mercedekseen jo kaudelle 2021, mutta Williams julkaisi Unkarissa, että molemmat kuljettajat säilyttäisivät paikkansa ensi kaudelle. Wolffin mukaan britin tulevaisuus on kuitenkin Mercedeksellä.
– George on suunnitelmissamme tulevaisuudessa, mutta ei vielä kaudella 2021, Wolff kommentoi GP Fansin mukaan.
– Hänellä on kolmen vuoden sopimus Williamsin kanssa, ja Claire (Williams) on tehnyt selväksi, että George on tärkeä osa heidän talliaan, joten meidän täytyy kunnioittaa sopimusta.
– Me sekä George tiesimme, mihin ryhdyimme kaksi vuotta sitten. Williams antoi hänelle mahdollisuuden nousta F1-sarjaan, joten kunnioitamme heidän asemaansa sekä toiveitansa. Mutta tämä ei myöskään tarkoita, että jos George olisi vapaa, niin hänelle olisi automaattisesti paikka Mercedeksellä.

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen