Kisaperuutukset aiheuttivat jopa 1800 renkaan edestä kumijätettä – näin Pirelli aikoo kierrättää käyttämättä jääneet renkaat
Kuva: Getty Images
Koronaviruksen takia peruutetut Formula 1 -kisat aiheuttivat ylimääräistä päänvaivaa myös F1-sarjan rengastoimittajalle Pirellille.
Pirellillä oli renkaat jo valmiina jo kauden neljään ensimmäiseen kilpailuun, mutta jokainen peruutettiin.
– Murskaamme renkaat, jotta ne vievät vähemmän tilaa, ja laitamme ne laatikoihin. Lähetämme ne Britanniaan. Poltamme ne korkeassa lämpötilassa, jolloin ne tuottavat energiaa ilman päästöjä, Pirellin F1-pomo Mario Isola kertoi.
Australian kisaan tarkoitetut renkaat jouduttiin tuhota, koska vanteet oli jo kiinnitetty renkaisiin. Vanteen poistaminen ei ole Isolan mukaan mahdollista ilman, että rengas vaurioituisi.
Bahrainin ja Vietnamin kisojen osalta renkaita voidaan vielä käyttää, koska ne ovat edelleen niille suunnitelluissa säilytyskonteissa. Jos kisoille ei kuitenkaan löydy kalenterista uutta paikkaa, tuhotaan myös niiden renkaat. Tällöin Pirelli joutuisi tuhota koronaviruksesta johtuneiden kisaperuutusten takia jopa 1800 rengasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi