F1-kisan järjestäjät eivät suostu tyhjille katsomoille ajoon – ”Ei missään nimessä”

Australian GP:n kisajärjestäjät eivät aio estää yleisöä saapumasta seuraamaan F1-kisaa paikan päälle koronaviruksen uhasta huolimatta.
Kansainvälinen koronavirusepidemia haastaa urheilutapahtumien järjestämistä kaikkialla.
Monia suuria yleisötapahtumia on jouduttu jo peruuttamaan viruksen leviämisen välttämiseksi. Peruutuslistalla ovat jo ainakin Kiinan F1- ja Formula E -kisat sekä MotoGP:n Thaimaan ja Qatarin osakilpailut.
F1-kauden avauskisan isännät ovat yhä uhmakkaana tilanteen edessä huolimatta siitä, että maassa on todettu jo 75 koronavirustartuntaa.
Kisakalenterin toisen kilpailun järjestäjät Bahrainissa päättivät jo pitävänsä kisaviikonlopun tyhjille katsomoille kaiken varalta. Melbournessa ei aiota ryhtyä samaan, vaikka mikä olisi.
– Ei missään nimessä. Kun verrataan vaikka MCG:n krikettifinaaliin, jossa oli 86 000 ihmistä on ajateltava asioita järkevästi ja jatkaa elämässä eteenpäin unohtamatta tarpeellisia varotoimia, kisapomo Andrew Westacott sanoi The Guardian -lehdelle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron