F1-kisa peruttiin juuri ennen ”viime hetkien katastrofia” – ”Päätös oli tehtävä”

Bakun GP:n kisajohtajan Arif Rahimovin mukaan päätös kilpailunsa perumisesta tehtiin aivan viime hetkillä ennen katuradan rakentamisen aloittamista.
F1-sarjan peruttua kisakalenterinsa seitsemän ensimmäistä kisaa koronaviruspandemian vuoksi kauden odotettiin alkavan Azerbaidzhanin osakilpailusta kesäkuussa.
Tautitilanteen heikennyttyä entisestään siitäkin haaveesta jouduttiin kuitenkin luopumaan.
Bakun katuradan johtajan mukaan päätöstä kilpailun kohtalosta venytettiin aivan viime metreillä saakka. Lopulta ratkaisu oli kuitenkin tehtävä ennen kuin olisi jo liian myöhäistä.
– Aikarajamme radan rakentamisen aloittamiselle oli maaliskuun keskivälissä. Siirsimme sitä viikolla tehdäksemme päätöksen kisasta ja teimme sen lopulta viimeisenä päivänä ennen sitä, kun rataa olisi pitänyt alkaa rakentaa, Rahimov kertoi Racer-lehdelle.
– Teimme päätöksen ennen kuin rakensimme yhtään osaa radasta. Muutoin olisimme menettäneet rahaa. Olisi ollut täysi katastrofi, jos olisimme käyttäneet kaikki rahamme radan rakentamiseen ilman, että sillä olisi edes ajettu, kisapomo huokaisi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys