Uuden Vietnamin F1-kisan järjestäjät kommentoivat peruutusuhkaa koronaviruksen vuoksi
Kuva: Getty Images
Vaikka naapurimaassa Kiinassa riehuukin raju koronavirusepidemia, ei Vietnamin GP:n kisan kohtalosta olla toistaiseksi huolissaan.
Kiinan F1-kisan peruuttaminen toistaiseksi näyttää näillä näkymin väistämättömältä.
Shanghain urheiluviranomaiset antoivat tällä viikolla kiellon kaikkien urheilu- ja yleisötapahtumien järjestämiselle siihen saakka, että koronavirus on taltutettu maassa.
Upouusi Vietnamin osakilpailu on määrä järjestää 5. huhtikuuta. Kisajärjestäjät pitävät tarkasti silmällä naapurimaansa tapahtumia, mutta eivät vielä hermoile turhia.
– Seuraamme tilannetta aktiivisesti sen kehittyessä. Toistaiseksi emme odota mitään merkittäviä vaikutuksia huhtikuun tapahtumaamme. Jatkamme työtä asianosaisten viranomaisten kassa seurataksemme tilannetta tarkasti, Vietnamin GP:n edustaja kommentoi The Independent -sanomalehdelle.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus