Alfa Romeo -pomo antoi arvionsa Kimi Räikkösen tuloksesta Brasilian F1-kisassa
Kuva: Getty Images
Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseur oli tyytyväisellä päällä Kimi Räikkösen ja Antonio Giovinazzin pistesaaliista Brasilian osakilpailusta.
Suomalaiskonkari Räikkönen ylsi sunnuntaina Interlagosin radalla parhaimpaan tulokseensa pitkiin aikoihin. Tähtikuski ylsi monien vaiheiden ja rangaistusten päätteeksi jopa neljänneksi.
Ailahtelevasti kauden mittaan esiintynyt Antonio Giovinazzi ajoi viidenneksi heti Räikkösen perässä. Kuskikaksikon yhteistulos oli oli toistuvasta epäonnesta kärsineelle Alfa Romeolle kauden paras.
– Voimme olla todella onnellisia ja tyytyväisiä tästä tuoksesta. Kahden auton tuominen pisteille aivan podiumin tuntumaan on palkinto kovasta työstä koko tallin osalta. Emme luovuttaneet kisoissa, joissa olemme epäonnisia. Nyt voimme juhlistaa kautemme parasta tulosta, Vasseur ylisti.
Räikkönen taustajoukkoineen sai vuolasta suitsutusta pomoltaan Brasilian iltapuhteesta.
– Tänään ei ollut yhtä määrittelevää tekijää. Kaikki tekivät loistavaa työtä ohjaamossa, varikkopysähdyksillä, varikkoseinällä ja päämajallamme.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valtteri Bottakselle positiivinen uutinen – rinnalle kokenut kisainsinööri
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1