Testi onnistui, formula-autot kokemassa massiivisen muutoksen
Kuva: Getty Images
IndyCar-sarjan Aeroscreen-testi otettiin kuljettajien puolelta hyvin vastaan. Kaikki merkit viittaavat siihen, että suojakupu tulee valloittamaan paikkansa formula-autoissa kautta maailman tulevaisuudessa.
Sarja testasi uutta pääsuojaa Indianapolisin moottoriradalla keskiviikkona. Sekä Will Power että Scott Dixon, molemmat kokeneita pitkän linjan huippukuljettajia, antoivat myönteistä palautetta suojalaitteesta.
Formulasarja testaa uudenlaista pääsuojaa – tältä Aeroscreen näyttää
Etukäteen Aeroscreenin ongelmana pidettiin sen rajoittavaa näkökenttää varsinkin ovaalikilpailuissa, mutta testeissä kuljettajat eivät havainneet tästä koituvan harmia. Myös pelko erilaisten roiskeiden aiheuttamista harmeista osoittautui pelättyä pienemmäksi murheeksi.
– Tämän testin jälkeen ilman Aeroscreeniä ajaminen tuntuu samalta kuin ajaisi alasti. Olen todella tyytyväinen, että olemme ottaneet tämän ratkaisun käyttöön, Power kertoi.
Dixon kehui suojalaitteen kehittyneen huomattavasti aiemmista prototyypeistä. Pientä viilattavaa on edelleen esimerkiksi irti revittävien kalvojen suhteen, mutta kokonaisuutena kuljettajat näyttivät suojalle jo nyt vihreätä valoa.
– Ratkaisu tekee myös ajamisesta paljon vähemmän meluisaa. Kuulin aiempaa selkeämmin tiimiradioni, mikä oli hieno asia, Dixon kertoi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Max Verstappen jakoi kovaa ylistystä F1:n nuorelle tähdelle
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Mika Häkkinen otti kantaa Max Verstappenin siirtohuhuihin