Mika Häkkinen otti kantaa Max Verstappenin siirtohuhuihin
Max Verstappenin tulevaisuus on yksi F1-maailman kuumimmista puheenaiheista.
Huhut mahdollisesta lähdöstä Red Bullilta käyvät edelleen vilkkaina, mutta Mika Häkkinen ei usko McLarenin olevan oikea osoite hollantilaiselle.
Monissa arvioissa McLaren on nostettu Verstappenin vahvimmaksi vaihtoehdoksi, jos tämä päättäisi vaihtaa tallia.
Häkkisen mukaan brittitallilla ei kuitenkaan ole syytä lähteä rikkomaan nykyistä, erinomaisesti toimivaa kuljettajakokoonpanoa.
– McLarenin pitää ajatella koko tallin etua. Vahva yhteishenki on ollut yksi sen suurimmista vahvuuksista, eikä sellaista kannata vaarantaa ottamalla turhia riskejä, Häkkinen sanoi Up to Speed -podcastissa.
Kaksinkertainen maailmanmestari muistuttaa, että McLarenilla on jo riveissään kaksi huippukuljettajaa, joiden sopimukset ulottuvat myös tuleville kausille.
– Jos sinulla on kaksi kuljettajaa, jotka tekevät erinomaista työtä, miksi lähtisit muuttamaan toimivaa kokonaisuutta?
Häkkinen jakoi vuolaita kehuja myös Lando Norrisille ja Oscar Piastrille.
– He ovat molemmat poikkeuksellisen lahjakkaita ja ammattimaisia kuljettajia. Pidän myös siitä, että he pysyvät rauhallisina eivätkä anna tunteiden ottaa liikaa valtaa kilpailutilanteissa, Häkkinen totesi.
- Luetuimmat
- Uusimmat
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Brasiliassa karmeat olosuhteet – F1:n aika-ajot keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- Brasiliassa karmeat olosuhteet – F1:n aika-ajot keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus