Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
Valtteri Bottas nappasi viikonloppuna paikan gravel-pyöräilyn MM-kilpailuihin onnistuneella suorituksellaan Tshekin Hlinskossa.
Suomalaiskuljettaja kilpaili UCI Gravel World Series -sarjan osakilpailussa 35–39-vuotiaiden miesten luokassa, jossa hän ajoi maaliin viidentenä.
Bottas selvitti 131 kilometrin mittaisen reitin ajassa 4.45.47. Luokan voittaja oli maalissa hieman yli 20 minuuttia aiemmin.
Mukana tapahtumassa nähtiin myös Bottaksen puoliso, australialainen ammattipyöräilijä Tiffany Cromwell.
MM-kilpailut järjestetään lokakuussa Australian Nannupissa, mutta ajankohta osuu päällekkäin Singaporen F1-osakilpailun kanssa. Siksi Bottaksen osallistuminen MM-kisoihin vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä.
Gravel-pyöräilyn arvokisat nähdään kuitenkin Suomessa jo ensi vuonna, kun lajin EM-kilpailut ajetaan Lahdessa.
- Luetuimmat
- Uusimmat
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi

LUE MYÖS: