Red Bullilta lähtöpassit saanut kuski tyytynyt kohtaloonsa – ”Toro Rosson auto sopii minulle paremmin”
Kuva: Getty Images
Pierre Gasly kertoo pitävänsä Toro Rosson autoa itselleen Red Bullin kilpuria sopivampana menopelinä.
23-vuotiaan ranskalaislupauksen suurin haave toteutui viime vuoden päätteeksi Red Bullin ylentäessä hänet Toro Rossolta ykköstalliinsa.
Gaslyn epäonneksi unelma muuttui hiljalleen vuoden edetessä kohti painajaista.
Nuorukainen ei tahtonut saada asiaan kuuluvia tuloksia aikaan millään. Ero MM-kärkikamppailussa paahtaneeseen tallipariin Max Verstappeniin oli suorastaan karu.
[readmore from=”gasly pierre”]
Lopulta formulakuskille lätkäistiin alennus takaisin Toro Rosson riveihin. Vaikka pettymys oli aluksi ymmärrettävän kova, on Gasly alkanut tyytyä osaansa.
– Luulen sen olevan kiinni siitä, että onnistuimme saamaan auton, joka sopii ajotapaani hieman paremmin. Tunnen voivani puskea kunnolla ja luonnollisesti omalla tavallani yrittämättä kopioida ketään muuta, ranskalainen kertoi Racefans-julkaisulle.
– Monet tekijät yhdistettynä ovat antaneet minun näyttää ajavani kilpaa kuten olen aina ajanutkin, Gasly hehkutti.
Lähde: Racefans
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia