”Jokin poksahti selässäni, en pystynyt jarruttamaan kunnolla” – Valtteri Bottas muistelee omituista loukkaantumistaan, uusi ulosajo ”korjasi ongelman”

Valtteri Bottas vieraili F1-sarjan omassa Beyond the Grid -podcastissa. Suomalaiskuljettaja muisteli uransa kivuliainta hetkeä.
Bottaksen kauden 2015 aloitus Australiassa jäi lopulta tapahtumatta, kiitos aika-ajoissa sattuneen erikoisen loukkaantumisen.
Williamsilla tuolloin kisannut suomalaiskuski loukkasi selkänsä hänen ajettua kovaa töyssystä aika-ajoissa. Tärähdys yhdistettynä liian löysään asentoon penkissä teki pahaa jälkeä.
– Autoni pomppasi radan takaosassa sijaitsevan nopean shikaanin jälkeen. Tunsin, kuinka jokin poksahti selässäni ja yllätyin, kun en voinut painaa jarrua täydellä teholla. Silloin tajusin, että jotain oli tapahtunut. Sitten tuli kipu, Bottas muistelee podcastissa.
Suurissa kivuissa ollut Bottas jouduttiin auttamaan pois autostaan. Mies toimitettiin sairaalahoitoon, jotta hän olisi ajokunnossa seuraavaan kilpailuun.
– Se oli todella kivuliasta. Söin kaikkia mahdollisia särkylääkkeitä, mutten läpäissyt ennen kisaa pelastautumistestiä, jossa minun pitää pystyä hyppäämään autosta pois tietyssä ajassa. Siksi kisa jäi väliin, Bottas toteaa.
Juuret loukkaantumiselleen Bottas löytää edelliskaudesta.
– 2014 F1-sarjassa kuljettajien täytyi kikkailla todella paljon painorajojen kanssa. Minunkin täytyi pudottaa painoani, ja se oli pois lihasmassasta. Uskon, että sen johdosta selkälihaksistoni heikkeni, ja se vaikutti Australiassa saadun vamman syntymiseen.
Bottas hoidettiin ajokuntoon seuraavaksi vuorossa olleseen Malesian osakilpailuun, mutta vamma muistutti tasaisesti olemassaolostaan aina tähän vuoteen asti.
– Ajoin Itävallan GP:n harjoituksissa rajusti ulos, se on varmaan urani rajuin tärsky. Kun osuma tapahtui, oli kipu hetken aikaa valtava samalla alueella. Mutta sen jälkeen en ole tuntenut kipua lainkaan. En tiedä, ehkä tuo ulosajo sitten korjasi vanhan vamman, Bottas toteaa podcastissa nauraen.
Kuuntele Paalupaikka-podcastia Spotifyssä tai SoundCloudissa!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan