”Suomen MM-ralli on toinen kotirallini” – Takamoto Katsuta halusi tehdä saman kuin Kalle Rovanperä
Suomen MM-ralli on Takamoto Katsutalle paljon enemmän kuin yksi MM-sarjan osakilpailu. Japanilaiskuljettaja kertoi SuomiF1.comille pitävänsä Jyväskylän kilpailua toisena kotirallinaan ja myönsi pettyneensä, kun ei saavuttanut unelmaansa voitosta.
Takamoto Katsutalle viikonloppu oli pettymys, mutta se ei kuitenkaan näkynyt hänen olemuksessaan. SuomiF1.comin haastatteluun saapui tuttuun tapaansa hymyilevä ja ystävällinen Katsuta, joka kertoi lähteneensä viikonloppuun tavoitteenaan voittaa Suomen MM-ralli – kuten hänen hyvä ystävänsä Kalle Rovanperä vuosi sitten.
– Valitettavasti kilpailu ei mennyt tänä vuonna kovin hyvin. Viime vuonna olimme toisia ja Kalle voitti, joten halusin todella voittaa tänä vuonna. Perjantai alkoi kuitenkin todella huonosti, emmekä onnistuneet nousemaan takaisin mukaan. Kamppailimme paljon, ja meillä oli myös teknistä ongelmaa, Katsuta avasi SuomiF1.comille.
– Sen jälkeen jäimme käytännössä huonoon tilanteeseen emmekä pystyneet enää nousemaan vahvasti takaisin. Myöskään Power Stagella ei mennyt hyvin.
Takamoto Katsutan haastattelu katsottavissa SuomiF1.comin instagramissa!
Tällä kaudella uransa ensimmäisiä osakilpailuvoittoja juhlinut Katsuta oli kiitollinen maaliin pääsemisestä, varsinkin lopun hurjan tilanteen jälkeen. Rallin päättäneellä Power Stagella japanilainen ajautui kovassa vauhdissa kohti puuta. Onni oli kuitenkin myötä, ja hän pääsi jatkamaan maaliin saakka.
– Tietysti olen todella pahoillani tiimin puolesta. Se oli täysin oma virheeni. Yritin vain väistää tukkia, mutta menetin ajolinjan enkä enää saanut autoa takaisin hallintaan.
Despite the damage, they managed to bring the car to the finish, but dropped from P5 to P6 in the process, finishing behind Thierry Neuville.
#WRC | #SectoRallyFinland
Jos julkaisu ei näy laitteellasi, voit avata sen myös täällä.
– Ainakin pääsimme maaliin, ja kahdeksan pistettä on kuitenkin melko paljon, mutta olen silti todella pettynyt, Katsuta summasi.
”Haluaisin nähdä samanlaisen rallikulttuurin Japanissa”
Katsuta toivoo voivansa ensi vuonna onnistua paremmin suomalaisyleisön edessä.
– Tämä tuntuu minulle kotirallilta. Olen tietysti japanilainen, mutta arvostan todella paljon sitä, miten suomalaiset kannustavat minua. Fanit ovat täällä valtavan innostuneita rallista. Se on yksi niistä asioista, joita haluaisin nähdä myös Japanissa – samanlaisen rallikulttuurin.
– Haluan kiittää suomalaisia faneja ja kaikkia suomalaisia. Ensi kerralla yritän tehdä parhaani ja saavuttaa paremman tuloksen.
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon

