Suomen MM-rallin voittaja Sami Pajari paljasti, miltä kotirallin paineet oikeasti tuntuivat
Sami Pajari kruunasi sunnuntaina unelmaviikonloppunsa voittamalla uransa ensimmäisen Suomen MM-rallin. Voitto tuli vain kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Toyotan suomalaiskuljettaja juhli uransa ensimmäistä MM-osakilpailuvoittoa Virossa.
Viron menestyksen myötä odotukset Pajaria kohtaan kasvoivat entisestään ennen kotikilpailua, jolle on jo oletuksena kovat odotukset kotiyleisöltä. Rauhallisen mentaliteetin viikonlopun aikana näyttänyt Pajari avasi tunnelmiaan kotikisan paineista SuomiF1.comin haastattelussa.
SuomiF1.comin Instagramista löydät sekä Sami Pajarin videohaastattelun että erillisen arvonnan, jossa voit voittaa hänen fanipaitansa (arvonta käynnissä 5.8. asti).
– Mun mielestä aina on paineita, kun lähdetään kotiralliin. Se on aina semmoinen spesiaaliviikko, mitä odottaa, oli sitten katsojan roolissa tai kilpailijan roolissa.
Pajarin mukaan Viron voitto toi mukanaan ennen kaikkea helpotuksen tunteen.
– Itse koin ennemmin niin, että Viron voiton jälkeen itselle oli henkilökohtaisesti enemmän helpotus, että pystyi näyttämään, että voitto on mahdollista ottaa. Sen takia en kokenut, että se olisi lisännyt paineita tähän kilpailuun lähdettäessä.
– Totta kai tiesin, että kun sielläkin voitettiin, niin voitosta pystytään ajamaan täälläkin. Totta kai toivoin, että niin kävisi, mutta tiesin myös, miten hankala kilpailu tämä on ja miten paljon täällä voi olla muuttujia, hän jatkoi.
Kilpailu osoittautui lopulta juuri niin vaativaksi kuin Pajari odottikin. Tapahtumia ja sulateltavaa riitti. Pajari suoritti varmasti, samalla kun lähistöllä tapahtui. Muun muassa kilpakumppani Elfyn Evansin ulosajo lauantaiaamupäivänä yllätti, sekä erityisesti Sebastien Ogierin pelästyttävä ulosajotilanne shokeerasi koko ralliyleisöä.
– Se osoittautui jälleen ihan oikeaksi, että niitä muuttujia oli todella paljon. Ei tämä tullut helposti, enkä välttämättä uskonut joka hetkelläkään, että tähän pystytään. Se vain osoittaa tämän kilpailun luonteen.
Suomen MM-rallin voitto jatkoi samalla suomalaisten vahvaa virettä kotikilpailussa. Esapekka Lapin vuoden 2017 voiton jälkeen suomalaiskuljettajat joutuivat odottamaan kotivoittoa pitkään, kunnes Kalle Rovanperä katkaisi kuivan kauden viime vuonna. Nyt Pajari varmisti, että suomalaisjuhlat jatkuivat myös tänä vuonna.
Sami Pajari jakoi kiitoksen kartanlukijalleen
Voiton jälkeen Pajari nosti SuomiF1.comille esiin myös kartanlukijansa Marko Salmisen sekä koko Toyota-tiimin merkityksen.
– Vaikka minun nimeäni täällä paljon huudetaan, niin on ollut hienoa nähdä myös ”Sami ja Marko” -kylttejä. Se on mielestäni tosi tärkeää, että myös kartanlukija huomioidaan. Marko tekee ihan yhtä lailla valtavan työn.
– Vaikka ralli nähdään helposti yksilölajina, niin meitä on kuitenkin kaksi autossa. Sen jälkeen taustalla on vielä todella iso tiimi tekemässä tätä mahdollista. Jos auto ei toimisi tai mekaanikot eivät tekisi työtään hyvin, emme me tällaisista tuloksista taistelisi. Tämä on kuitenkin aika vahvasti joukkuelaji, Pajari muistutti.
Suomessakin podiumin täytti vain Toyota-tallin kuljettajat. Tallilla vakuuttava johto valmistajien MM-kilpailussa. Mikäli julkaisu ei näy laitteellasi, voit avata sen täältä.
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut
- Qatarin GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut