EK15: Sami Pajari lähetti viestin Ogierille – paljasti aiemmin Kalle Rovanperän varoituksen
Suomen MM-rallissa toisena ajava Sami Pajari avasi Sébastien Ogierin henkistä peliä ja paljasti Kalle Rovanperän vuosia sitten antaman varoituksen. EK15:n jälkeen suomalainen lähetti rallia johtavalle Ogierille myös pilke silmäkulmassa viestin.
Ogier herätti huomiota jo perjantaina todettuaan odottavansa haastajiltaan kovaa hyökkäystä ja toivottaneensa sen tervetulleeksi. Lauantaiaamuna Elfyn Evans ja Pajari kirivätkin hetkellisesti rallin kärjessä ajanutta ranskalaista, ennen kuin Evansin ulosajo muutti voittotaistelun asetelmia.
Pajarilta kysyttiin suomalaismediassa Ogierin tavasta käydä myös henkistä kamppailua kilpailijoidensa kanssa. Toyota-kuljettaja kertoi kuulleensa aiheesta varoituksen jo uransa alkuvaiheessa.
– Arvostan Sebiä todella paljon ja pidän hänestä. Tiedän kuitenkin, miten taitava hän osaa olla tässä pelissä. Muistan, kun tulimme näihin kuvioihin muutama vuosi sitten, Kalle Rovanperä varoitti minua siitä. Hän sanoi, että Ogier on ensin kaikkien kaveri, mutta jos alat todella haastaa häntä, suhtautuminen voi muuttua, Pajari kertoi.
Pajarin viesti Ogierille
EK15:n maalissa Pajari ajoi pohja-ajan, minkä jälkeen WRC:n haastattelija kysyi erosta rallia johtavaan Ogieriin. Silloin suomalainen päätti heittää pallon takaisin ranskalaiselle – pilke silmäkulmassa. Tasaisen vahvasti Jyväskylässä ajanut Pajari pyysi haastattelijaa välittämään Ogierille viestin.
– Voidaanko tehdä sopimus? Rehellisesti sanottuna en usko, että hänen kiinnisaamisensa on realistista. Mutta jos sanot hänelle, että Sami tulee täysillä, niin ehkä voimme pitää hieman painetta hänen päällään, Pajari virnisti.
Maalihaastattelussa Ogier ei kuullut haastattelijan kysymystä kunnolla, ja tyytyi vain toteamaan olevansa tyytyväinen erikoiskokeeseensa tullessaan neljäntenä maaliin.
Pajarilta vakuuttavaa tekemistä Ogieria vastaan
Pajari on ajanut lauantaina vakuuttavasti. Hän nousi aamupäivän aikana kilpailussa toiseksi ja jatkaa painostusta myös iltapäivällä. Pajari ajoi EK15:n pohjat ja nipisti rallia johtaneelta Ogierilta jälleen 2,2 sekuntia. Ranskalainen johtaa kilpailua edelleen, mutta ero suomalaisen hyväksi kutistui 20,5 sekuntiin. Kolmantena jatkaa Oliver Solberg, kun taas aamupäivällä ulos ajanut Elfyn Evans pitää viidettä sijaa.
Vaikka ero Ogieriin on yhä tuntuva, Pajari on onnistunut pitämään painetta yllä vahvalla vauhdillaan. Lauantain jäljellä olevat erikoiskokeet näyttävät, pystyykö suomalainen vielä kirimään lähemmäs yhdeksänkertaista maailmanmestaria.
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon