”Heikki Kovalainen ansaitsee parempaa F1-faneilta” – tämä kaksi vuotta vanha puolustuspuhe toimii edelleen
Kuva: Getty Images
Heikki Kovalainen täyttää tänään 38 vuotta. SuomiF1 onnittelee GP-voittajaa!
2007-2013 111 GP-starttia ajanut Kovalainen ei koskaan saavuttanut urallaan sitä menestystä mitä häneltä odotettiin. Yksi voitto ja paalupaikka olivat kaukana miehen todellisesta potentiaalista.
[readmore from=”historia”]
Suomalaismenestykseen tottunut kansamme on aina suhtautunut Kovalaiseen omiin silmiini hieman hämmentävästi. Kyllä, hänen epäonnensa ja alistamisensa McLarenilla muistetaan kyllä, mutta silti hänestä puhutaan aina hieman vinoillen. Parasta suomalaista F1-kuskia kysyttäessä Kovalaisen nimi kirjoitetaan nauruhymiön kera, samoin hänen nimensä nostetaan esille tuoreita kuljettajasiirtoja spekuloitaessa.
En minä jeesustelemaan aiheella ala, kunhan ihmettelen. Onhan kyseessä kuitenkin pitkän uran F1-sarjassa tehnyt GP-voittaja.
Kaksi vuotta sitten julkaistu ”puolustuspuheenvuoro” on edelleen ajankohtainen Kovalaisesta puhuttaessa. Varsinkin kauden 2008 muisteleminen korpeaa edelleen. Melkeinpä vannon, ettette edes muistaneet kaikkia jutussa luettelemiani Kovalaisen kokemia takaiskuja kyseiseltä kaudelta. Mitä jos edes osa luetelluista asioista olisi jäänyt toteutumatta?
Kommentti: Heikki Kovalainen, ansaitset parempaa – puolustuspuheenvuoro suomalaisten parjaamalle ”Nicemanille”
Kovalaisen kanssa läheisesti työskennellyt Matt Bishop tuntee formulamaailman metkut. Ja kun mies kehuu ”Nicemania”, on meidän syytä ottaa opiksi.
Heikki Kovalaisen F1-ura ei tyydyttänyt faneja, mutta asiantuntija ei tästä välitä: ”Hän voi aina esittäytyä ylpeästi olevansa GP-voittaja”

LUE MYÖS:
- Karmealla ajovirheellä rajut seuraukset – Sortuuko pelätty F1-pomo radikaaliin ratkaisuun?
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Sardinian MM-ralli 2026: Aikataulu, osallistujat, tv-lähetykset ja pistetilanne
- Bahrainin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ralli SM 2026: Kisat, pisteet, kuskit ja uutiset
- Azerbaidzhanin GP 2026: Tulokset ja uutiset
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus