Formula 1 -sarja kertoi suunnittelevansa monenlaisia ratkaisuja siltä varalta, että Indonesian metsäpaloista kantautuva usva ja heikentynyt ilmanlaatu haittaisi Singaporen GP:n järjestämistä.

Sankka palokaasujen ja savun aiheuttama usvapilvi on peittänyt Singaporen kaupunkialueen. Usva on peräisin naapurimaasta Indonesiasta, jossa riehuvat rajut metsäpalot.

Ilmanlaatu on pudonnut heikoimmalle tasolle kolmeen vuoteen. Singaporen kansallinen ympäristövirasto on varoittanut ihmisiä liikkumasta ja työskentelemästä pitkään ulkona.

 

F1-sarja seuraa tilanteen kehitystä viikonlopun alla. Suunnitteilla on jo useita varotoimenpiteitä siltä varalta, ettei ilmanlaatu ehdi parantua ennen kisaviikonlopun alkua.

– Singaporen kisajärjestäjät ovat ottaneet ilmanlaadun ongelman huomioon varasuunnitelmissaan. He ovat tehneet toimenpiteitä vähentääkseen usvan vaikutusta kisaviikonloppuun. Monia siirtoja on tehty, kuten muun muassa julkisen tiedottamisen lisäämistä, formuloiden edustaja kertoi Fox Sportsille.