Renaultin johtoon kuuluva Alain Prost paljastaa tallin päättäneen päästää Nico Hülkenbergin pois huonon asenteen takia.

Prost kuvailee syrjäytettyä saksalaisässää muun muassa pessimistiksi. Hülkenbergin tilalle nousee kahden vuoden sopimuksella Mercedes-juniori Esteban Ocon.

– Meillä on jo tarpeeksi vaikeaa Renaultilla ensi vuonna muutenkin, joten oli tärkeää valita motivoitunut kuljettaja, Prost sanoo GP Todayn mukaan.

– Emme halua pessimistisiä kuljettajia talliimme. Nico on aika negatiivinen, mutta hän on kyllä myös oikeassa tiettyyn rajaan asti. Meidän on katsottava eteenpäin, joten emme voi käyttää negatiivista kuljettajaa, nelinkertainen maailmanmestari jatkaa.

F1:n kokeneimpiin kuljettajiin lukeutuva Hülkenberg on vielä ilman työpaikkaa ensi kauden osalta. Häntä on viety huhuissa muun muassa Haasille ja Red Bullille.