Daniel Ricciardo saamassa lähtöpassit Renaultilta? – Tallipomolta vahvaa vihjailua
Kuva: Getty Images
Renaultin tallipomo Cyril Abiteboul vihjailee vahvasti, että talli ei ole tekemässä jatkosopimusta australialaistähti Daniel Ricciardon kanssa ensi kauden jälkeen.
Ricciardo siirtyi täksi kaudeksi kahden vuoden sopimuksella ranskalaistalliin. Jättipalkkaa nauttiva Ricciardo saattaa menettää kuitenkin paikkansa Renaultin juniorikuljettajalle kauden 2020 jälkeen.
– Olemme kiinnostuneita nuorista kuljettajista akatemiassamme. Toivomme ja odotamme, että meidän toinen kuljettaja olisi sieltä kaudella 2021, Abiteboul sanoo Racefansille.
Renaultin toinen kuljettaja ensi kaudella on Mercedekseltä napattu Esteban Ocon. Oconin sopimus kattaa myös kauden 2021.
– Valmiin kuljettajan nappaaminen oli tärkeää viime vuonna, kun saimme mahdollisuuden siihen Danielin kohdalla, Abiteboul sanoo lisäten, että talli on valmis siirtymään nuorempiin kuljettajiin tulevaisuudessa.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus