Renault’n tallipäällikkö Cyril Abiteboul harmitteli, että joutui antamaan lähtöpassit saksalaiskuskilleen Nico Hülkenbergille tallinsa edun vuoksi.

Ranskalaistalli yllätti formulakansaa kesätauon päätteeksi ilmoittamalla, ettei suhteellisen kelvollisia otteita radalla esitellyt Hülkenberg jatkaisi enää keltaisen kilpurin ratissa ensi vuonna.

Saksalaisen paikan perisi Mercedeksen junioriohjelman kasvatti Esteban Ocon, jonka lahjakkuutta on ylistetty monelta suunnalta.

Kuskikokoonpanon tuulettaminen ei ollut kuitenkaan turhan helppo ratkaisu. Muitakin vaihtoehtoja mietittiin kovasti, mutta lopulta tallin uudistaminen painoi vaakakupissa enemmän.

– Kun Nicon sopimus tuli päätökseen tänä vuonna, oli tehtävä päätös siitä, jatkammeko kuskikokoonpanollamme vai otammeko mukaan hieman muutosta. Se on ollut vaikeaa, sillä rakastamme kaikki Nicoa tallissa. Se oli vaikea päätös, Abiteboul harmitteli Motorsportin haastattelussa.

Lähde: Motorsport