Karu rahaesimerkki kertoo täydellisesti, miksi kilpapelaaminen on monelle oikeaa kilvanajoa houkuttelevampaa

Kilpapelaaminen eli eSports on kasvattanut suosiotaan räjähdysmäisesti viime vuosina. Myös virtuaaliajaminen on yhä useamman ratinvääntäjän unelma-ammatti.
Parhaat simulaattoripelit, kuten iRacing, pääsevät ajomallinuksensa osalta jo lähelle oikeaa kilvanajoa. Tästä syystä monet oikeitakin kilpa-autoja työkseen ajavat treenaavat niiden avulla omia ajotaitojaan. Esimerkiksi F1-kuskit Max Verstappen ja Lando Norris ovat tuttuja näkyjä iRacing-kilparadoilla.
Kilpapelaamisessa liikkuu yhä enemmän rahaa, ja se on saanut myös tärkeät organisaatiot heräämään. F1-sarjalla on oma eSports-sarjansa, minkä lisäksi esimerkiksi McLaren on järjestänyt oman turnauksensa, jonka palkintona on pääsy tallin viralliseksi kuljettajaksi. Malttia toki, ei kuitenkaan F1-tason sellaiseksi.
Jotkut hurjapäisimmät yrittävät ajaa tosissaan kilpaa sekä virtuaalimaailmassa että oikeilla kilparadoilla. Yksi heistä on Igor Frega. Hän on onnistunut yhdistämään sekä ammattimaisen eSports-kuljettajan ammatin, että FIA Regional F3 -sarjassa kisaamisen.
Menestystä on tullut molemmista. Fraga voitti taannoin McLarenin järjestämän kutsukilpailun, minkä lisäksi hänestä voitti kesäkuussa Nürburgringin 24 tunnin virtuaalikilpailun.
Fraga kommentoi Autosportille harvinaista molempien ajotyyppien yhdistämistä. Hän kertoo pyrkivänsä tekemään uraa ”oikean elämän” kilparadoilla, mutta hän ymmärtää täysin, miksi kaikki eivät sitä halua.
– Tuhannella dollarilla saa kasaan erinomaisen simulaattori-kokemuksen. Samalla rahasummalla voi ostaa yhden rengassetin kilpa-autolle, eikä se kestä edes yhden päivän ajoja, Fraga kommentoi tyhjentävästi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron