Tämän vuoden Le Mansin 24 tunnin kilpailu käynnistyi eilen harjoitusten ja aika-ajojen osalta. Dramatiikkaa nähtiin jo ensimmäisten aika-ajojen pimeydessä.

Toyotan autokunta #7 nappasi kiinnityksen lauantaina starttaavan kilpailun parhaaseen lähtöpaikkaan. Ylivoimaisena ennakkosuosikkina kisaan lähtevä japanilaismerkki joutui kuitenkin ongelmiin, kun molemmat autot joutuivat kolarin uhriksi.

Pahemmin kävi paaluajan ajaneelle autokunnalle #7. Mike Conway ajoi omaa kierrostaan, kunnes edellä spinnannut LMP2-luokan DragonSpeedin auto käänsi amatöörimäisesti suoraan hänen eteensä. Molemmat autot kärsivät suuria vahinkoja, mutta kuljettajat saivat tuotua menopelinsä varikolle korjausoperaatioihin.

Törttöillyt DragonSpeedin autokunta nappasi kiinnityksen LMP2-luokan paalupaikkaan. Mokannut kuljettaja oli Roberto Rodriguez, autokuntaan kuuluu myös Pastor Maldonado.

Myös Toyota #8, johon kuuluu myös Fernando Alonso, törmäili hitaamman autokunnan kanssa. Vauriot jäivät kuitenkin pieniksi, ja Alonso vastasi lopulta autokunnan nopeimmasta ajasta. Se riitti silti vasta neljänteen sijaan.

Suomalaisista Jesse Krohnin BMW-autokunta oli GTE Pro -luokassa 15. Toni Vilander osallistuu kisaan GTE Am -luokassa, autokunnan sijoitus oli 11:s.

Tänään ajetaan vielä toinen aika-ajosessio. Kilpailu käynnistyy lauantaina kello 16 Suomen aikaa.