Max Verstappenin isä käynnisti somessa huhumyllyn F1-tähden uraliikkeistä – Red Bull -kuski joutui kommentoimaan
Kuva: Getty Images
F1-konkari Jos Verstappen jakoi Twitter-tilillään uutisjutun, jonka mukaan hänen poikansa Max Verstappenin huhutaan jättävän Red Bullin.
Huhut hollantilaistähden uran suunnasta ovat pysyneet pinnalla jo pitemmän aikaa. 21-vuotiaan sopimus Red Bullin kanssa on katkolla ensi vuonna.
Viime aikoina vettä myllyyn on lisännyt Verstappenin ilmiselvä turhautuminen Red Bullin F1-auton vauhtiin. Formulatähti sanoi vasta medialle pitäneensä vuoden vuoden autoa nykyistä parempana.
Myös Red Bullin johtoportaan veteraani Helmut Marko myönsi valmistautuvansa siihen mahdollisuuteen, että Verstappen vaihtaisi maisemaa vahvemman työnantajan toivossa.
Vaikka Verstappenit ovat itse toistaiseksi kieltäneet siirtohuhut, teki Jos varsin mielenkiintoisen vedon sosiaalisessa mediassa Kanadan kisaviikonloppuna.
[readmore from=”verstappen max”]
Tähtipilotin isä retwiittasi, eli uudelleenjakoi Twitterissä La Gazzetta dello Sportin uutisjutun, jossa puhuttiin poikansa mahdollisesta siirrosta.
Kansainvälinen lehdistö innostui nähtyään vanhemman Verstappenin tempauksen ja tiedusteli tuoreeltaan Maxilta kommenttia asiaan Montrealissa.
Hollantilainen sivuutti kysymyksen aikeistaan ympäripyöreällä lausunnolla.
– Tässä jutussa on paljon kaikenlaista, mutta viime kädessä minä olen kuljettaja eikä isäni, Verstappen sanoi Grandpx.news-sivuston mukaan.
Lähteet: Grandpx.news, La Gazzetta dello Sport
LUE MYÖS:
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Unkarin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Belgian GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy