Hollannin GP reagoi kritiikkiin – rataan tehdään merkittäviä muutoksia helpottamaan ohituksia
Kuva: Getty Images
Hollannin GP:n järjestäjät ovat ryhtyneet muutostoimiin Zandvoortin radalla. Ensi kaudella järjestettävän Hollannin GP:n näyttämöä pyritään muokkaamaan paremmin nykyisille F1-autoille sopiviksi.
Zandvoortissa on ajettu edellisen kerran Formula 1 -kilpailu vuonna 1985. Rata on vanhoille autoille tehty ja se on ahdas. Tästä syystä sarjan faneilla ja kuljettajilla nousi huoli, että ohittaminen ei olisi mahdollista radalla nykyisillä leveillä autoilla.
Hollannin GP:n urheilujohtaja Jan Lammers paljasti kuitenkin Motorsportille, että rataa muutetaan ohituskelpoisemmaksi.
– Nelosmutka eli Hugenholtz, joka on ylämäessä oleva neulansilmä, muokataan sisäkurvista leveämmäksi. Sama tehdään Hans Ernstin s-mutkalle. Siitä tulee sujuvampi, kun asfalttia lisätään sisäpuolelle, Lammers kertoi.
Lisäksi ohittamista pyritään helpottamaan Indy 500 -voittajan Arie Luyedijkin mukaan nimetyssä pääsuoralle aukeavassa mutkassa.
– Arie Luyendijkin mutka muutetaan hänelle mieleiseksi, sillä mutkaa kallistetaan Indianapolisin tyyliin. Kallistus tapahtuu siten, että sen voi ajaa täydellä kaasulla DRS auki. Toivomme sen lisäävän ohituksia Tarzan-mutkaan.
– Kallistus on 17 astetta, joten mutka on hyvin samanlainen kuin Brasilian viimeinen mutka.
Lisäksi radan nopeaan ja loivaan kolmosmutkaan lisätään laaja turva-alue.
LUE MYÖS:
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Lähde: Christian Horner juonii paluuta F1-sarjaan uuden kiinalaistallin kanssa
- Toyota-tähti vaatii muutosta MM-ralleihin – “Emme juuri nukkuneet”
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!