Max Verstappenin mielestä F1-sarja kaipaa vahvaa johtajaa luovimaan lajin läpi sen nykyisestä ongelmavyyhdistä.

Red Bull -kuskin mielestä sarja on ajautunut umpikujaan päätöksenteon suhteen, kun valta on jakaantunut liian laajalle joukolle, joka ei pääse yksimielisyyteen mistään. Verstappenin mielestä on ollut virhe antaa talleille päätöksentekovaltaa lajin tulevaisuudensuunnitelmista.

– Kaikki ajattelevat vain omaa etuaan. Mercedes on tyytyväinen nykytilanteeseen, muut taas eivät. Ongelma on valtapolitiikka, kun tietyt tallit käyttävät Mercedeksen ja Ferrarin moottoreita ja joutuvat täten tottelemaan heidän käskyjään. Kaikessa on mukana aivan liikaa politiikkaa. Siksi lajissa pitäisikin olla vain yksi henkilö, joka määräisi mitä tehdään, Verstappen kertoo motorsport.comille.

Liberty Media hankki sarjan omistukseensa siirtäen Bernie Ecclestonen syrjään lajin johdosta kauden 2016 päätteeksi. Ennen sitä Ecclestone johti sarjaa yksinvaltiaan tavoin lähes 30 vuotta.

LUE LISÄÄ: F1-historian kymmenen merkittävintä henkilöä – ykköseksi vain yksi vaihtoehto

Näin F1 kasvoi maailman suurimmaksi autourheilusarjaksi – tässä ovat merkittävimmät hetket sarjan historiassa