Alfa Romeon suomalaistähti Kimi Räikkönen kuittasi Espanjan GP:n avausmutkassa sattuneen lipsahduksen hietikolle johtuneen liukkaasta radan pinnasta.

Barcelonan viikonloppu meni Alfa Romeolle täysin penkin alle. Tallin vauhti oli tiessään harjoituksista lähtien.

Aika-ajoissa sekä Räikkönen että Antonio Giovinazzi jäivät kärkikymmenikön ulkopuolelle.

Suomalaiskonkari joutui starttaamaan sunnuntain kisaan lopulta vasta 14. sijalta, jonka hän menetti heti kilvanajon alkumetreillä ajettuaan ulos radalta ensimmäisessä mutkassa.

[readmore from=”räikkönen kimi”]

Räikkönen ei syytellyt tilanteesta autoaan tai talliaan. ”Jäämies” summasi tilanteen tutun lakoniseen tyyliinsä.

– Itse ajoin leveäksi ja jäätiin viimeiseksi. Yritimme parantaa, mutta ei ollut oikein vauhtia missään kohtaa. Lopussa oli ehkä saman verran vauhtia kuin edellä ajaneella, F1-stara sanoi C Moren haastattelussa.

– Oli vähän liukasta, Räikkönen tiivisti, käänsi selkänsä ja karkasi haastattelusta.

Kimi Räikkönen kommentoi Espanjan vaikeuksiaan – avasi Alfa Romeon F1-tallin taktiikkaa

Lähde: C More