Hurja huhu Italiasta: Charles Leclerc saanut tarpeekseen Ferrarista?
Kuva: Getty Images
Italialaislähteet kertovat Ferrarin Charles Leclercin saaneen tarpeekseen tallin toimintatavoista.
Ferrarin kausi on ollut jälleen kerran melkoista räpeltämistä taktisella puolella. Yleensä kärsijänä on ollut juurikin Leclerc, kun Sebastian Vettelin kohdalla taktiikka on onnistunut paremmin.
Monacossa Ferrari mokasi totaalisesti. Talli ei laittanut Leclerciä enää uudelleen radalle aika-ajon ensimmäisessä osiossa, koska luuli monacolaisen ajan riittävän jatkoon. Toisin kävi ja Leclerc joutui lähtemään todella kaukaa kisaan. Lopulta uhkarohkea nousu kohti pisteitä koitui 21-vuotiaan lupauksen kohtaloksi ja edessä oli keskeytys.
Formula Passionin mukaan Leclercin lähestymistapa itse kisaan laittoi napit vastakkain Ferrari-johdon kanssa. Leclerc lähti kisaan ajatuksella, että hän nousee kisaan mukaan hinnalla millä hyväns. Ferrarin johto ei olisi kuitenkaan halunnut yhtä uhkarohkeaa tapaa kisaan.
– Monacolaisen taustajoukkojen välit Maranelloon ovat jo lähellä hajoamispistettä, lehti kirjoitti.
Formula Passionin mukaan Leclercin uhkarohkea nousuyritys pisteille oli osittain suunnattu Ferrarin johdolle. Vaikka hän yritti tosissaan nousta pisteille, hurjat ohitusyritykset olivat hiljainen mielenosoitus tallin toimintatavoille.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Takamoto Katsutan raju ulosajo säikäytti – ”En päässyt heti ulos autosta”
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Italian GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Sami Pajari ei horju – johto kasvoi Paraguayssa!
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Paraguayn MM-ralli: Sami Pajari jatkaa kärjessä!
- Hurja näky Paraguayssa! Myrsky riehui MM-rallin huoltoparkissa – katso video
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Valtteri Bottas reagoi Cadillacin yllätysratkaisuun – ”Todella harmillista”
- F1 saa täysin uuden näyttämön – nyt kaikki on valmista
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Rallin MM-sarjaan uusia tulijoita? Peräti kolme autonvalmistajaa kiinnostunut
- MM-rallissa tapahtuu jatkuvasti – Sami Pajari nousi kärkeen!