Formulamestari tuomitsee Kimi Räikkösen tiputtamisen Ferrarilta virheeksi – tarjosi vaihtoehtoista ratkaisua: ”Kaikki olisivat olleet tyytyväisiä”

Vuoden 1997 F1-sarjan maailmanmestarin Jacques Villeneuven mielestä Ferrarin olisi pitänyt jatkaa Kimi Räikkösen kanssa vielä vuoden verran ennen Charles Leclercin nostoa talliinsa.
Monet fanit yllättyivät Ferrarin ratkaisuista tiputtaa tallin edellinen mestari Räikkönen riveistään viime vuoden päätteeksi.
Leclercin ylennystä Sebastian Vettelin aisapariksi pidettiin joissain piireissä ennenaikaisena siirtona monacolaislupauksen nuoren iän vuoksi.
Jos Villeneuve olisi ollut tuolloin Ferrarin peräsimessä, olisi hän antanut Räikköselle vielä vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
[readmore from=”ferrari”]
Kanadalaiskonkari vertasi ajatteluaan Mercedekseen, joka päätti pitää Valtteri Bottaksen tähtipilotti Lewis Hamiltonin rinnalla. Saksalaiset olisivat voineet vaihtaa suomalaiskuskin omaan kasvattiinsa Esteban Oconiin, mutta päätyivät vakaampaan valintaan.
– Heillä (Ferrarilla) oli jo Leclerc, joten he olisivat voineet antaa hänelle sopimuksen vuodeksi 2020 ja 201 ja pitää Kimin vielä yhden vuoden. Se olisi ollut vuosi, jolloin olisi pitänyt taistella, Villeneuve väitti Motorsportille.
– Silloin kaikki olisivat olleet tyytyväisiä, sillä heille olisi annettu hyvissä ajoin aikaan. Se ei olisi horjuttanut minkään tasapainoa, F1-mestari perusteli.
Lähde: Motorsport
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Draamaa mestaruustaistossa: Lando Norris seinään aika-ajoissa – ”V**** idiootti”
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”