Tallipomo asettui puolustamaan Räikkösen jalkoihin jäänyttä tulokaskuskia
Kuva: Getty Images
Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseur on vakuuttunut, että Antonio Giovinazzi kääntää suunnan vielä ylöspäin heikon alkukauden jälkeen.
Giovinazzi ei ole ajanut vielä pistettäkään Alfalle, kun taas tallikaveri Kimi Räikkönen on ollut pistesijoilla jokaisessa kisassa. Lisäksi italialainen on jäänyt jokaisessa aika-ajossa Räikkösen taakse.
Vasseur ei ole tästä kuitenkaan huolissaan. Hän kokee nuorukaisen olleen erittäin nopea alkukaudesta.
– En ole huolissani ollenkaan. Tilanne on turhauttava kaikille, koska Antonio osoitti heti aluksi, että hän on nopea. Hän oli todella nopea Melbournen ensimmäisessä aika-ajossa, jossa hän teki paremman ajan kuin Kimi koko aika-ajossa. Tai ainakin se oli samaa luokkaa, Vasseur sanoi Crashin mukaan.
– Bahrainissa hän oli kisassa hyvässä vauhdissa. Myös aika-ajossa hän oli nopeampi kuin Kimi, mutta teki pienen virheen kierroksen lopussa. Hänellä on ollut vaikeuksia saada kaikkea loksahtamaan oikein kerralla. Kiinassa taas tallista ei ollut apua hänelle, Vasseur jatkoi.
Kiinassa Giovinazzi ei päässyt edes starttaamaan aika-ajoihin tekniikkamurheiden takia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys