Robert Kubicalta tylyn suorasukaista palautetta F1-tallilleen – alkukauden kisat ollaan uhraamassa

Williamsin Robert Kubican oli vaikea peittää pettymystään Barcelonan talvitestien jälkeen. Paluun F1-karkeloihin tekevä puolalainen saa kaikkea muuta kuin helpot asetelmat paluulleen kilpakuljettajaksi.
Kubica on ollut kriittinen talliaan kohtaan jo aiemmin. Uuden FW42-autonsa myöhässä valmiiksi saaneen tallin vauhti radalla on ollut niin ikään pettymys, eikä edessä näyttäisi olevan parannusta viime kauden heikkoon taaperrukseen.
Robert Kubicalta tyly paljastus tallinsa F1-testeistä: ”Päivä meni hukkaan”
Kubica kommentoi talvitestien jälkeen koko tallin joutuvan lähtemään alkukauden kisoihin testimielellä.
[readmore from=”williams”]
– Valitettavasti Australiassa ja alkukauden kaukokisoissa joudumme vain keskittymään uuden auton testaamiseen, turhautumisensa F1-sarjan haastattelussa myöntänyt Kubica totesi.
– Tämä ei ole ideaali tilanne, mutta valitettavasti emme voi sille enää mitään. Teemme kaikkemme parantaaksemme tilannettamme, mutta tämä ei ollut sitä mitä toivoin kahdeksan vuoden tauon jälkeen.
Williams menetti kaksi ja puoli ajopäivää talvitestien alkupäästä. Kierroksia ei muutenkaan kertynyt liikaa.
– Olen voinut opetella ehkä vain 20-prosenttisesti sen, mitä tässä vaiheessa pitäisi olla tiedossa. En ole ajanut pidempiä kuin 15 kierroksen vetoja, kisavauhtimme on musteeri. Tämä on valitettava realiteettimme.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos