Piquetille kenkää Jaguarin sähköformulatiimistä – F1-skandaalista muistettavan brassin ura laskusuhdanteessa
Kuva: Getty Images
Jaguarin Formula E -talli ja Nelson Piquet jr. ovat irtisanoneet kahdenkeskisen ajosopimuksen. Näin ollen sähköformuloiden kaikkien aikojen ensimmäisen mestarin työsuhde tallin kanssa päättyy välittömästi.
Tällä kaudella vain yhden pisteen sarjassa napannut Piquet ei ole ollut tyytyväinen tallinsa suorituskykyyn, mutta myös talli on kokenut pari kautta kestäneen yhteistyön hedelmättömäksi.
[readmore from=”Formula E”]
Piquet liittyi Jaguarin kokoonpanoon kaudeksi 2017-18, voitettuaan ennen sitä sarjan ensimmäisen kauden 2014-15. Piquet voitti mestaruuskaudellaan kaksi kilpailua nousten yhteensä podiumille viisi kertaa, mutta sen jälkeiset neljä ja puoli kautta ovat sujuneet ilman yhden yhtäkään palkintopallisijoitusta.
Jaguar on pestannut Alex Lynnin tallin toiseksi kuljettajaksi Mitch Evansin rinnalle. Evans on kerännyt tallille kuudessa kilpailussaa 36 pistettä.
F1-sarjassa 2008 ja 2009 ajanut Piquet muistetaan ikuisesti kauden 2008 Singaporen GP:n tapahtumista. Mies ajoi tallijohdon käskystä tahallisesti seinään, jotta tallikaveri Fernando Alonsolle avautuisi tilaisuus voittoon. Skandaalin paljastuttua tallin johtohenkilöt tuomittiin ankariin rangaistuksiin, Piquetin maineen ja uran kokiessa kovan kolauksen.
Muistatko tämän F1-skandaalin? ”Mätäpaise, iljettävin Fernando Alonson voitoista”
****
Sähköformulat, tavalliset formulat…keskustelua kilvanajosta Moottoriurheilun Olohuoneessa. Liity tästä!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- Toyotalta paljastus: Kalle Rovanperän päätös ei perustunut pelkästään terveysmurheisiin
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä