Ferrarin Charles Leclerc ruoski itseään aika-ajojen tuloksestaan – ”Olen pettynyt itseeni”
Kuva: Getty Images
Ferrarin F1-tallin uusi kuljettaja Charles Leclerc pettyi suuresti suorituksiinsa Melbournen aika-ajoissa, joissa hän jäi lopulta vasta viidenneksi.
Kauden ensimmäiset aika-ajot eivät menneet aivan Maranellossa toivotulla tavalla.
Mercedes oli reilusti odotettua ylivoimaisempi. Lewis Hamilton nappasi helposti paalun ja toinen sija meni Valtteri Bottakselle.
Leclerc ei ollut kuskeista edes kolmanneksi vikkelin, vaan hävisi tallitoverilleen Sebastian Vettelille ja Red Bullin Max Verstappenille.
Monacolaislupaus tietää Ferrarin odottavan häneltä paljon tänä vuonna. Hyviin tuloksiin kyennyttä Kimi Räikköstä ei potkittu turhaan ulos tulevaisuuden kyvyn tieltä.
Leclerc ottikin välittömästi itse vastuun kolmannen aika-ajosession heikosta tuloksestaan.
– Olen erittäin pettynyt itseeni. En ollut paikalla, kun olisi pitänyt painaa täysiä Q3:ssa. Se kaikki oli minusta kiinni, Ferrari-pilotti surkutteli Motorsportille.
– Tein todella huonoa työtä Q3:n viimeisessä vedossa ja valitettavasti se näkyi kierrosajassa. Kokonaisuutena kierros oli aika huono. Tein useampia virheitä siellä sun täällä. Se on elämää. Opin tästä ja palaan vahvempana, Leclerc päätti.
F1-manageri listasi Kimi Räikkösen Ferrari-seuraajan sudenkuopat – ”Sitä virhettä hän ei voi tehdä”
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Janni Hussi kertoo, miksi Sami Pajarin vahva kausi tuntuu erityiseltä
- Karmivan näköinen kolari MotoGP:ssä – tähtikuljettaja sairaalaan
- Seiska: Janni Hussilta paljastus – Jari-Matti Latvala mukana
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Ralliautoille kaavaillaan historiallista hyppyä – toteutuuko hurja suunnitelma Viron MM-rallissa?
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-sirkus saapuu Montrealiin – stripparit uhkaavat pysäyttää bisneksen
- Max Verstappen saattaa seurata Kimi Räikkösen jälkiä – ”Tuli takaisin ja alkoi jälleen voittaa”
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Yle: Henri Haapamäki yllättyi – tähän ei uskonut kukaan vielä alkukaudesta
- Ex-tallikaveri korvaa Valtteri Bottaksen Cadillacin ratissa
- Voittoa juhlinut Janni Hussi teki rankan paljastuksen Rallit.fi:lle
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Käsittämätön sekoilu MM-rallissa – sopimus purettiin heti
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-talli virittelee jättidiiliä – maailmankuulu luksusbrändi mukana neuvotteluissa