Näkökulma: Yle tekee rallilähetyksillään suuren palveluksen suomalaiselle moottoriurheilulle – Maikkarin soisi olevan hereillä ja tuovan formulat ilmaiskanaville
Kuva: Getty Images
Rallin MM-sarjan palaaminen Ylen kanaville on osoittanut vain parin lähetyspäivän aikana, miten tärkeää jokaiselle urheilulajille on pysyä esillä yleisölleen. Pasilan toisen median toivoisi keksivän vastaavia ratkaisuja toimintamalliinsa, ihan vain näin suomalaisen moottoriurheilun tulevaisuuden puolesta.
Ylen ja MTV:n (tai C Moren) vertaaminen on totta kai epäreilua yhtiöiden erilaisten rahoitusmallien vuoksi. Uskoisin kuitenkin tämän sivuston kohdeyleisön kokevan saavansa vastinetta verorahoilleen rallilähetysten muodossa.
Suomalaiset ovat menestyshullua kansaa. Meitä kiinnostavat lajit joissa voimme pärjätä.MM-rallin paluu Ylen kanaville on saanut myös minut seuraamaan lajia tarkemmin kuin vuosiin. Vaikka olen lajin suuri ystävä, en omistanut WRC:n omaa live-palvelua kuin hetkittäin. Maksullisia suomalaisia lähetyksiä en katsonut koskaan, tyydyin mitä ilmaiseksi sain. Onneksi WRC on aina ollut hyvin hereillä internetin kanssa, joten englanninkielinen ralliradio ja videoiden jakaminen tyydyttivät perustarpeeni rallin seuraamista kohtaan. Yksi poikkeustapaus rallivuoteen kuitenkin on mahtunut. Suomen MM-rallin olen seurannut jo yli vuosikymmenen maanmainion Ralliradion kautta. [readmore from=”artikkelit”] Formaatin konsepti on sen verran nerokas, että olen esitellyt sitä säännöllisesti myös rallista vähät välittäville ystävilleni. Jopa he ovat hyväksyneet illanvietossa tai automatkoilla ämyreistä kuuluvan musiikin sijasta ralliauton suloääniä ja asiantuntevaa selostusta, ja onpahan rallikärpänen tainnut päästä hieman puraisemaan osaa heistä. Yle on ottanut rallin erinomaisesti mukaan tuoteperheeseensä. Kun lajilla menee muutenkin vahvemmin kuin aikoihin, näyttää ”kansallisurheilumme” tulevaisuus todella hyvältä. Samaan aikaan naapurirakennuksessa MTV:llä tilanne on vaikeampi. F1 on edelleen maailman suurimpia globaaleja urheilulajeja, mutta sillä on tällä hetkellä lukuisia kriisejä selvitettävänään. Lähetysoikeuksista ja -kanavista taistelu on yksi suurimmista, ja pattitilanne on tällä hetkellä tuskastuttava suomalaisille F1-faneille. Analyysi: F1-korttitalo luhistumassa – sarjalla ratkaistavanaan ongelma toisensa perään – mikä kaikki on pielessä? Formulat ovat olleet maksukanavien takana Suomessa jo yli kymmenen vuotta. Lajin suosio on tippunut maailmanlaajuisestikin katsottuna tänä aikana rajusti, mutta Suomessa pudotus on ollut jyrkkä. Entinen valtalaji, jota katsoi parhaimmillaan peräti kaksi miljoonaa suomalaista, kiinnostaa enää vain kovimpia lajiniiloja. Ja heidänkin uskoaan, ja kukkaroaan, koetellaan koko ajan enemmän ja enemmän. On turha hurskastella. Jokainen ymmärtää varmasti F1-lähetysoikeuksien olevan kallista herkkua, ja se selittää kanavapaketin rajun hinnan. Mutta jatkuvat hinnanmuutokset alkavat olla jo kriittisellä rajalla. Tappiinsa venytetyn katsojakunnan mitta on täyttymässä. Maikkarin on pakko herätä nykytilanteeseen viimeistään nyt. Muutoksia on pakko tehdä.
F1-sarjan täytyy palata ilmaiskanaville.Koska en tiedä tarkkoja lukuja ja sopimuspykäliä nykyisten päätösten takana, en voi esittää ratkaisuja mitä olisi tehtävä. Mutta samaan hengenvetoon koen olevani sen verran asiasta ja alasta ymmärtävä, että voin esittää vaatimuksia. Suomalaiset moottoriurheilufanit kuuluvat Moottoriurheilun Olohuoneeseen! Liity nyt! F1-sarjan täytyy palata ilmaiskanaville, ainakin nyt nähtyä laajemmassa mittakaavassa. Ei riitä, että maksukanavien ulkopuolella näytetään yksi tai suuressa armeliaisuudessa kaksi kilpailua, määrää täytyy kasvattaa. Kaikki 21 kilpailua olisi unelmaa, mutta jokainen ilmaiseksi näytetty GP olisi askel oikeaan suuntaan. Suomalaiset ovat menestyshullua kansaa. Meitä kiinnostavat lajit joissa voimme pärjätä. Valtteri Bottas ajaa sarjan parhaalla autolla, ja miehen pysyminen mestaruustaistelussa auttaisi lajia kummasti. Kimi Räikkönen myy puolestaan aina. Kaudeksi 2019 hänen taistelunsa keskikastin mittelön herruudesta täytyy pystyä brändäämään katsojia kiinnostavaksi. Seitsemäs sija kilpailussa on Räikköselle voitto, jonka pitäisi sytyttää myös penkkiurheilijat. Näistä hetkistä täytyy ottaa kaikki irti. Suomalaiskuskeilla maailman kovimmassa moottoriurheilusarjassa kannattaa ratsastaa niin kauan, kun saamme tästä herkusta nauttia. Siksi esitän vaatimuksen, toiveen ja pyynnön MTV:n suuntaan. Keksikää ja kehittäkää aiempaa suuremmalla innolla ja motivaatiolla keinoja saada F1-tuote kannattavaksi. Soitelkaa ahkerammin yhteistyökumppaneille, ideoikaa mitä erikoisempia yhteistyökuvioita. Ensi viikolla jokainen markkinointipuolen tyyppi tuplaa oman työpanoksensa, sovitaanko näin? Hitto soikoon, näyttäkää minun puolestani vaikka mainoksia kesken kisan split-screenillä. Ottakaa torstain ennakko-ohjelmiin vaikka kymmenen burgerimiestä, jos se tuo formulalähetyksiin lisätuloja. Ottakaa yhteyttä AKK:hon ja muihin intresseihin, joita lajin näkyminen ilmaiskanavilla palvelisi myös. Keksikää ja ideoikaa erilaisia kommervenkkejä, sillä laji tarvitsee nuoren sukupolven kiinnostuksen. He kun eivät nykyisestä tuotteesta ala maksamaan. F1 on jo pudonnut pelottavan alas suomalaisten suosikkilajeja listattaessa. Jos suuntaus jatkuu samana, käy kuten mäkihypylle. Suomalaisen moottoriurheilun pyyteettömänä ystävänä vaadin muutoksia. Kuka tahansa, tehkää mitä tahansa, mutta pelastakaa formulat! Lue lisää Juuso Taipaleen näkökulmia TÄÄLTÄ.
Kuva: Aki Rask
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Max Verstappen jakoi kovaa ylistystä F1:n nuorelle tähdelle
- Ralli SM:n ratkaisuhetket käsillä – sarja palaa tositoimiin Kiteellä
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Toyotan data paljasti, mikä johti Sebastien Ogierin rajuun ulosajoon
- Thierry Neuville kritisoi Suomen MM-rallia – Sami Pajari eri linjoilla
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”